William Morrow’n tapaus

No. 308. — William Morrow.

About 14. Has been down this pit [Tyne Main Colliery in north-east England] 2½ years; about 3½ years down pits altogether. Keeps the foot of the inclined bank. About 6 years ago the waggons went over his leg; he was keeping a door but was lying idle at the bottom of the shaft and was asleep and some waggons ran over him and broke his leg. His leg was cut off; he is now wearing a wooden leg. About half a year ago he got his head cut by a stone falling from the roof; he was keeping a door then; was kept off half a year for that. At the time his leg was broken, his arm was also broken. About a year ago his brow was cut by a tub tumbling off the waggons upon him, and he was off a month. Is however pretty healthy in general. Can read easy words; cannot write. Goes to Sunday-school and chapel pretty often. Was at day-school 2 years before he came to the pit.

Lähde: Children’s Employment Commission, Appendix to the First Report of Commissioners. Mines. Part I. London: William Clowes & Sons, 1842, 631–2

Piirroksessa poika istuu kyyryssä kaivostunnelissa puisen oven vieressä. Tila on ahdas, ja hiilikärry lähestyy häntä raiteita pitkin.
Kuvassa on nuori kaivostyöläinen ”pitämässä ovea” 1840-luvulla. Nämä ovet varmistivat ilman kulkemisen kaivoksiin. Ovenpitäjien tehtävänä oli avata ja sulkea ovia jotta hiilenkuljettajien ei tarvinnut pysähtyä joka kerta, kun heitä vastaan tuli suljettu ovi. Kuvaa katsoessa on helppo kuvitella, miten William Morrow loukkasi jalkansa.
Lähde: The Condition and Treatment of the Children Employed in the Mines and Collieries of the United Kingdom. London: William Strange, 1842, 41.

 

Huomioita

Teini-ikäinen William Morrow oli yksi tuhansista todistajista, joita hallituksen edustajat haastattelivat Britannian kaivosten olosuhteista 1840-luvun alussa. Kuten hänen todistajanlausuntonsa osoittaa, nämä asiakirjat ovat erinomaisia vammaishistorian lähteitä. Koska Morrow ja hänen kaltaisensaan eivät osanneet kirjoittaa, haastattelut ovat sitäkin arvokkaampia, koska ne kertovat meille kokemuksista, jotka muuten olisivat todennäköisesti kadonneet.

Mitä vihjeitä vammaisuudesta ja kaivostyöstä tämä teksti sitten meille kertoo? Alla on muutama seikka, joita pidän kiinnostavina.

  • 1800-luvun kaivostyö oli erittäin vaarallista ja vakavat onnettomuudet tavallista. Morrow loukkaantui useita kertoja. Tämänkaltaiset onnettomuudet vammauttivat useita kaivostyöläisiä pysyvästi.
  • Fyysinen vamma ei kuitenkaan automaattisesti estänyt ihmisiä työskentelemästä kaivoksissa. Morrow’n esimerkki antaa ymmärtää, että vakavastikin loukkaantuneet kaivostyöläiset saattoivat jatkaa työntekoa vammastaan huolimatta. Jos hän pystyi siihen, todennäköisesti pystyivät muutkin. (Spoiler alert: he pystyivät!)
  • Huomio, että Morrow oli ”yleisesti ottaen melko terve” huolimatta siitä, että hän menetti jalkansa, saattaa vaikuttaa modernin lukijan mielestä oudolta, mutta se kertoo myös kiinnostavasta mahdollisuudesta. Kenties Morrow’n loukkaantunut keho ei ollut yhtä merkittävä tai erikoinen 1800-luvun britille kuin se on meille. Kaivostyössä hänen kehonsa ei ainakaan ollut mitenkään erikoinen. Monilla muilla todistajilla, joita haastateltiin selvityksessä, oli jonkinlainen fyysinen famma, ja muut dokumentit samalta ajalta kertovat, että harvat kaivostyöläiset, erityisesti kokeneet sellaiset, olivat välttyneet sairauksilta tai vammoilta. Kaivostyön vaarat ja ruumiilliset koettelemukset tarkoittivat että sairaudet ja vammat olivat yksinkertaisesti osa kaivostyöläisten elämää, ja ihmiset kuten Morrow, joilla oli vakaviakin vammoja, olivat tavanomainen näky kaivoksilla. Eräs 1850-luvun kaivoskaupungissa vieraillut henkilö muun muassa totesi, että kadut ”pursusivat rampautuneita ja vahingoittuneita”. Kenties Morrow’ta pidettiin ”melko terveenä”, koska hän ei ollut erilainen kuin muut hänen yhteisönsä jäsenet. Hänen terveytensä arviointiin ei niinkään vaikuttanut se, oliko hänellä kaksi jalkaa, vaan se, pystyikö hän työskentelemään tehokkaasti. Ja sitä hän pystyi.

Dokumentissa on myös muita vammaisuuteen liittyviä yksityiskohtia kuten proteesien saatavuus ja käyttö sekä vammaisten lasten kouluttautumismahdollisuudet työläisyhteisössä. Sen suurin vahvuus on kuitenkin, että se osoittaa miten meidän täytyy tarkastella vammaisten ihmisten historiaa sekä laitosten ulkopuolella että niiden sisällä. Siinä missä erilaiset koululaitokset ja mielisairaalat ovat olleet merkittäviä joidenkin vammaisten ihmisten kokemukselle (ja historioitsijoiden kattavasti tutkimia), ne eivät kerro koko tarinaa. Suurin osa menneisyyden vammaisista ihmisistä ei koskaan päätynyt laitoksiin, ja vielä harvempi vietti niissä koko elämänsä. Antaessaan tietoa vammaisten elämässä muissa yhteyksissä, tämänkaltaiset lähteet tarjoavat myös todenmukaisemman kuvan vammaisuuden historiallisista merkityksistä: sellaisen, joka korostaa vammaisten ihmisten identiteettiä työntekijöinä ja yhteisönsä aktiivisina jäseninä .

Lisälukemista

Voit löytää lisää samantapaisia kertomuksia kuin Morrow’n Durham Mining Museumin sivuilta (englanniksi).

Ja jos haluat nähdä, miten David M. Turner ja minä olemme käyttäneet tätä lähdettä tutkiaksemme vammaisuuden historiaa, voit lukea Manchester University Pressin julkaiseman kirjamme Disability in the Industrial Revolution: Physical impairment in British coalmining, 1780–1880.

Daniel Blackie

Takaisin