Hämeenlinnalainen Alexander Kantzoff

Kirjoittanut Tiina Miettinen

”Eilen aamulla vaipui täällä hiljaisesti kuolemaan eräs kaupungissa hyvin tunnettu mies, Alexander Kantzoff, 71 vuoden iässä. Vainaja – jonka vanhemmat olivat eversti kasakkaväessä Kantzoff ja vaimonsa, syntyisin Johnsson Porin kaupungista, – oli lapsuudessa jonkun taudin kohtauksesta menettänyt neronsa niin, ettei hän koskaan kohonnut lapsuuden ymmärryksen pinnalta korkeammalle, hän oli hiljaisen ja sävyisän luonteensa tähden ja erittäin kohteliaasta käytöksestään hyvin suosittu vieras monessa kaupunkimme sivistyneessä perheessä. Kepeät mullat vainajan haudalle.”

Kehitysvammaisen Alexander Kantzoffin muistokirjoitus julkaistiin 10.11.1886 Hämeenlinnassa ilmestyneessä Hämäläinen-lehdessä. Lisäksi se julkaistiin ruotsiksi myös Tampereella ja Helsingissä ilmestyvissä sanomalehdissä. Lämminhenkinen laajalle levinnyt muistokirjoitus kehitysvammaiselle miehelle on yllättävä, sillä Kantzoffilla ei ollut ketään lähiomaisia elossa.

Alexander Kantzoff on monessa mielessä kiinnostava, joskin vaikea tutkittava. Hän oli ensinnäkin kehitysvammainen, joiden tarkoista elämänvaiheista on vaikea saada tietoa. Toiseksi: hän oli venäistä aatelissukua ja kirjattu ortodoksiseurakuntaan. Kaikki kolme tekijää aiheuttavat sen, että Alexanderia ei löydy tavallisimmista lähdesarjoista kuten luterilaisista kirkonkirjoista tai henkikirjoista. Hän on tavallaan näkymätön, vaikka tuli vaikuttaneeksi hyvinkin paljon ihmisten elämään Hämeenlinnassa ja lähialueella.

Alexander Kantzoffin isä oli venäläisen Donin kasakkarykmentin everstiluutnantti Mihail Kantzoff, joka avioitui Porissa vuonna 1815 Johanna Kristina Johnssonin kanssa. Heille syntyi kolme poikaa, joista Alexander oli vanhin. Jäätyään leskeksi Johanna asui kehitysvammaisen poikansa kanssa Hämeenlinnassa. Aatelisneiti Mathilda von Kraemer kuului leskirouvan lähipiiriin 1850-luvulla. Hän mainitsi vuonna 1917 julkaistussa muistelmakirjoituksessaan everstinlesken pojan joka ”ei ollut normaali, vaan hassahtanut (småtassig) mutta hyväluontoinen.”

Keväällä 1867 Johanna Kristina Kantzoff kuoli Janakkalassa, jonne oli muuttanut poikansa kanssa. Hänen toinen poikansa naimaton majuri Aleksei Kantzoff tuli järjestämään asioita, mutta menehtyikin keuhkokuumeeseen kesäkuussa 1868. Alexander oli yhtäkkiä täysin yksin ja vailla omaisia vieraiden ihmisten keskellä. Elettiin vielä vaikeiden nälkävuosien aikaa, jolloin muutakin huolta riitti. Äidiltä tai veljeltä ei jäänyt omaisuutta.

Lääninkanslian virallisista asiakirjoista piirtyy vuosina 1868–1869 kuva, jossa 50-vuotias Alexander muodosti viranomaisille lähinnä ongelman, sillä tämä oli kykenemätön huolehtimaan itsestään. Hänen tilanteestaan käytiin kirjeenvaihtoa eri viranomaisten välillä. Asiakirjoissa Alexander Kantzoffia luonnehdittiin sanalla ”sinnesvag”, mitä nimitystä käytettiin myös mielisairaista. Ilman muistokirjoitusta jäisikin epäselväksi, kummasta oli kyse: mielisairaudesta vai kehitysvammaisuudesta.

Mikäli Alexander Kantzoffista olisi tiedossa pelkät viranomaislähteet, hänen kohtalonsa vaikuttaisi tylyltä: vailla omaisia oleva varaton kehitysvammainen tai mielisairas mies, jota siirrellään paikasta toiseen ja annetaan lopuksi hoitoon teurastaja Elias Hedmanille Hämeenlinnaan. Ensi oletus helposti olisi, että Alexander Kantzoff eli loppuelämänsä lukkojen takana, kenties jopa kaltoin kohdeltuna. Muistokirjoitus antaa huomattavasti valoisamman kuvan: Alexander eli Hämeenlinnassa vilkasta seuraelämää, omasi paljon ystäviä ja varmasti huolenpitäjiä. Aateluus tietenkin suojasi häntä, samoin mukautuva luonne sekä se, että hän pystyi ilmaisemaan itseään. Alexanderin elämäntarina rikkoo kiinnostavasti sitkeää mielikuvaa kehitysvammaisia piilottelevasta ja häpeävästä säätyläistöstä. Muistokirjoitus kertoo, että kehitysvammainen Alexander Kantzoff oli osa yhteisöä, hän kulki vapaasti kaupungilla, vieraili monissa perheissä – ja ennen kaikkea: hän oli pidetty henkilö, jonka poismeno jätti joksikin aikaa aukon hämeenlinnalaisten elämään ja arkipäivään.

Kuva kuitista, jossa teksti on kirjoitettu käsin vanhanaikaisella kaunokirjoituksella.
Elias Hedmanin kirjoittama kuitti, jossa hänelle on maksettu heinäkuussa 1870 yhteensä 30 markkaa Alexander Kantzoffin ylöspidosta, puhtaudesta, ruuasta, huoneesta ja huolenpidosta.

Lähteet:

Hämäläinen 10.11.1886, no 90.

KA Hämeen lääninhallitus, kanslia, sy Hd:2. Heikkomielisen everstiluutnantin pojan Alexander Kantzoffin ylöspitoa koskevat asiakirjat 1868-1879.

Några barndoms- och ungdomsminnen. Upptecknade av M v. K. Nutid 2-3, 1917.

Jätä kommentti