Jenni Kuuliala ja Reima Välimäki: Synti, siunaus ja ihmeet. Vammaisuuden teologiaa keskiajalla ja uuden ajan alussa

Vammaisuuden teologia -seminaari 17.4.2018

Vammaisuuden vaiettu historia -hankkeen tutkijat Jenni Kuuliala ja Reima Välimäki kertoivat esityksessään keskiajan ja uuden ajan alun uskonnollisista selityksistä vammaisuudesta.

Melko yleisesti luullaan, että keskiajalla ja uuden ajan alussa olisi oletettu vammaisuuden johtuneen aina ihmisen itsensä tai hänen vanhempiensa synneistä. Tämä on yksipuolinen käsitys: synti oli vain yksi tuon ajan selityksistä vammaisuudelle. Tosiasiassa selitykset ja niiden tulkinnat vaihtelivat. Synti saattoi olla selitys joillekin vammoille, mutta se ei ollut selitys kaikille vammoille.

Parantamisihmeet olivat suosittuja keskiajalla ja uuden ajan alussa. Kaikkia parantamisihmeitä ei kirjattu, joten meidän päiviimme on säilynyt vain merkittävimpinä pidetyt parantamisihmeet. Säilyneistä teksteistä ilmenee, että parantuneiden joukossa oli monia eri tavoin vammaisia ihmisiä – vain kehitysvammaiset puuttuivat.

Ripittäytyminen oli jokaisen kristityn velvollisuus keskiajan katolisuudessa. Rippi-isien ohjeissa neuvottiin pappeja myös niiden varalta, jotka eivät syystä tai toisesta pystyneet tunnustamaan syntejään puhumalla. Erityisen tärkeää rippi oli kuolinvuoteella.

Pappien piti olla ruumiiltaan täydellisiä, mutta aikuisena lievästi vammautunut pappi saattoi pitää jo alkaneen papinuransa, jos arvioitiin, että vamma ei estänyt papille kuuluvien toimenpiteiden suorittamista.

Kuulialan ja Välimäen esitys