Vallankumousten vammauttaminen

Kirjoittanut Daniel Blackie

Kaikenlaiset ihmiset tekevät vallankumouksia – merkittävät, hyvät, köyhät, riistetyt ja orjuutetut. Mutta entä vammaiset ihmiset?

Monet perinteisesti marginalisoidut ja syrjäytetyt ryhmät, kuten naiset, työläiset ja siirtolaiset, ovat nykyään näkyvästi esillä vallankumousten historiaa käsittelevässä laajassa historiallisessa kirjallisuudessa. Vammaiset ihmiset tällaisesta kirjoitetusta historiasta kuitenkin yhä puuttuvat. Toisinaan saatetaan mainita, että tietyn vallankumouksen ”suurmiehellä”, kuten esimerkiksi Amerikan vallankumouksellisella ja Yhdysvaltain ”perustajaisällä” Gouverneur Morrisilla (1752–1816) tai Josiah Wedgwoodilla (1730–1795), joka oli englantilainen keraamikko ja Britannian teollisen vallankumouksen uranuurtaja, oli fyysinen vamma. Sekä Morris että Wedgwood käyttivät kumpikin puujalkaa, ja nykypäivän näkökulmasta heitä todennäköisesti pidettäisiin ”vammaisina” ihmisinä.

Kaiverrus Gouverneur Morrisista vuodelta 1863, pohjautuu Alonzo Chappelin maalaukseen. (Kuva: New York Public Library)

Ryhmänä vammaisten ihmisten on kuitenkin katsottu vaikuttaneen harvoin, jos ollenkaan, maailmaa muuttaneisiin lukuisiin vallankumouksiin. He kuitenkin ovat sekä osallistuneet että vaikuttaneet niihin!

Ihmiset, joilla on ollut fyysisiä tai psyykkisiä vammoja, ovat osallistuneet aktiivisesti maailman merkittävimpiin vallankumouksiin, kuten esimerkiksi teolliseen vallankumoukseen, vaikka sitä ei nykypäivänä usein muistetakaan. Ajatellaan vaikka teollista vallankumousta. Esimerkiksi Britannian teollistumista käsittelevät aikaisemmat esitykset ovat suurimmilta osin jättäneet huomiotta tavalliset vammaiset ihmiset. Lisäksi on vaikea löytää kirjallisuutta, jossa heidät oltaisiin esitetty muussa kuin passiivisen sivustakatsojan roolissa tässä merkittävässä muutosprosessissa. Kuitenkin jo nopea katsaus 1800-luvun lähteisiin, jotka kuvaavat elämää Britannian varhaisissa teollisuusyhteisöissä, antavat hyvin toisenlaisen kuvan vammaisten osallisuudesta.

Esimerkiksi vuonna 1842 julkaistu virallinen raportti, joka käsittelee olosuhteita Britannian kaivostoiminta-alueilla, osoittaa, että monet vammaiset ihmiset todella olivat aktiivisia osallistujia teollisessa vallankumouksessa. Raportissa on paljon näyttöä siitä, kuinka britit, joilla oli merkittäviä vammoja (heitä on kuvattu esimerkiksi termeillä ”rampa” (lame), ”kuuro ja mykkä” (deaf and dumb) tai ”sokea”) työskentelivät monissa merkittävissä tehtävissä, jotka olivat elintärkeitä kehittyvälle teollistumiselle ja sen myötä kehittyvälle taloudelle. Oikeastaan ei ole liioiteltua sanoa, että ”vammaiset” työntekijät auttoivat, kirjaimellisesti, rakentamaan modernia Britanniaa.

Kun Rhys William Jones vieraili merkittävällä Penydarrenin rautatehtaalla eteläisessä Walesissa ja keräsi aineistoa raporttia varten, eräs todistaja kertoi hänelle, että tehtaalla oli mahdollisesti jopa ”30–40 miestä nyt töissä… jotka ovat vammautuneita (maimed) tai rampautuneita (lamed) ja joilla on ’puujalka tai yksi käsi’”.

Sivuuttamalla tällaisia todisteita (joita todellakin on paljon) historioitsijat ovat jättäneet tunnustamatta vammaisten ihmisten osuuden todennäköisesti modernin aikakauden tärkeimmässä taloudellisessa kehityksessä. Nämä laiminlyönnit ovat myös vaikuttaneet vammaisten ihmisten elämiin nykypäivänä, sillä ne ovat omalta osaltaan vieneet heiltä historiallisen toimijuuden ja vahvistaneet yleistä käsitystä siitä, että he olisivat pohjimmiltaan avuttomia ja muista riippuvaisia.

Penydarren rautatehtaalla 1840-luvulla työskennelleet “vammautuneet” (maimed) tai “rampautuneet” (lamed) eivät olleet tosiaankaan ainoaa laatuaan. Vammaiset ihmiset ovat osallistuneet myös muina aikoina ja muissa paikoissa maailmaa muuttaneisiin ”vallankumouksellisiin” toimintoihin. Esimerkiksi Amerikan vallankumouksen aikana Lewis Nicolan komennossa toimineet ”invalidit” sotilaat suorittivat tärkeitä tehtäviä George Washingtonin siirtokuntien armeijalle. Näin ollen he olivat osa sitä sotilaallista voittoa, joka helpotti Yhdysvaltojen itsenäistymistä. Tätäkään ei tosin ole mainittu suurimmassa osassa aihetta käsitteleviä teoksia.

Kaikki nämä esimerkit osoittavat, kuinka vallankumouksia tutkivat historioitsijat voisivat tehdä paljon parempaa työtä ja sisällyttää myös vammaisten ihmisten kokemuksia kirjoittamiinsa historioihin. Tämä sekä syventäisi menneisyyden vallankumouksellisen muutoksen ymmärtämistä että tukisi nykyistä muutosta horjuttamalla vammaisiin ihmisiin liitettyjä haitallisia stereotypioita. ”Vammauttamalla” monet vallankumoukset voisivat historioitsijat tuottaa yhä vallankumouksellisimpia historioita.

Kirjallisuutta ja lähteitä:

Fertig, Henry H. ‘Josiah Wedgwood, Medallions, and Physicians’. Bulletin of the History of Medicine, 28 (1954): 127–139.

Foster, Thomas A. ‘Recovering Washington’s Body-Double: Disability and Manliness in the Life and Legacy of a Founding Father’. Disability Studies Quarterly, 32 (2012).

Haggard, Robert F. ‘The Nicola Affair: Lewis Nicola, George Washington, and American Military Discontent during the Revolutionary War’. Proceedings of the American Philosophical Society, 146 (2002): 139–169.

Turner, David M. and Blackie, Daniel. Disability in the Industrial Revolution: Physical Impairment in British Coalmining, 1780–1880 (Manchester: Manchester University Press, 2018).

UK Parliamentary Papers 1842 (381, 382), Children’s Employment Commission. Appendix to the First Report of the Commissioners. Mines. Parts I & II.